Cecilie Burkal

Olin 12-vuotias, kun isäni sanoi, etteivät naiset voi ryhtyä hävittäjälentäjiksi aivojensa rakenteen vuoksi. En muista, johtuiko se siitä, että olin ilmaissut haluani tulla hävittäjälentäjäksi, mutta muistan sisälläni kuohuvan vihan. Vihan siitä, että muut veisivät minulta mahdollisuuksia edes harkitsematta minua. Että jotkut rajoittaisivat minua ennakkoluulojen vuoksi, ja vihan siitä, että minulla pitäisi olla vähemmän mahdollisuuksia kuin miehillä. Ja nyt se voisi olla alku tarinalle siitä, kuinka olen siitä lähtien ollut kova enkä välitä paskaakaan siitä, mitä muut ajattelevat minusta. Mutta olen käyttänyt paljon aikaa miettien, mitä muut ajattelevat ja ovat mieltä - ja mitä minä luulen heidän ajattelevan ja olevan mieltä. Ja olen myös rajoittanut itseäni paljon sen vuoksi. Mutta viha on edelleen läsnä. Ja se nousee esiin, kun joku sanoo, että Poweria voi olla vain, jos on armoton. Tai jos käyttää tummia pukuja. Koska kun on paljon Poweria, täytyy olla paljon empatiaa - muuten on vain kusipää. Eikä kusipäänä olemiselle oikeasti ole mitään tekosyytä. Sillä, jonka asemassa on eniten Poweria, on suurin vastuu tehdä maailmasta parempi paikka. Ja siinä mielessä Power on kaunis asia. Muuten, ensimmäinen tanskalainen nainen, josta tuli hävittäjälentäjä, on Line Bonde. Ja hän syntyi vuotta ennen minua.